1990-2000 Lamavuosista it-kuplan harjalle

Pohjois-Suomen Arkkitehdit SAFA teki vuonna 1989 Oulun kaupungille aloitteen yleisen arkkitehtikilpailun järjestämistä keskustan ranta-alueelle. Kaupunki tarttui ehdotukseen ja järjesti kilpailun vuonna 1992. Lama-aikana kilpailuun saatiin peräti 129 ehdotusta ja taso oli korkea. Kilpailussa jaettiin kaksi palkintosijaa, viisi lunastusta ja viisi kunniamainintaa. Palkintosijoista toisen sai arkkitehti Kay Bierganns ja toisen Arkkitehtiryhmä A6:n työryhmä.

Bierganns suunnitteli keskuskentän paikalle asuntokorttelin oman ehdotuksensa pohjalta korttelin sisäosaa hieman keventäen. A6-ryhmän esittämä kanavaidea johti Biergannsin jatkotyöskentelyssä asuntokorttelin syntymiseen Kiikelin saareen. Lama-aikana paine laatutasosta tinkimiseen oli kovaa etenkin valtiorahoitteisen tuotannon tiukoista hintarajoista johtuen. Kaupungin asettama seurantaryhmä pystyi kuitenkin kovalla työllä pitämään kiinni asetetuista laatutavoitteista. Oulun kaupunki halusi pitää kiinni myös monipuolisesta asuntojakaumasta. Näin alueelle syntyi korkotuettuja ja vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja, korkotuettuja ja vapaarahoitteisia omistusasuntoja sekä aravalainoitettuja asumisoikeusasuntoja.

Meritullin aloituskorttelista järjestettiin kutsukilpailu. Kilpai- lun voitti arkkitehti Seppo Huttu-Hiltusen ehdotus ”Lipporanta”. Tämä rakennus on Meritullin näkyvimmällä kulmatontilla ja loi hienolla tavalla esimerkkikohteen alueen korkealle laatutasolle.

IPCC:n ensimmäinen raportti ilmestyi vuonna 1990 ja ilmas- tonmuutos tuli sen myötä yleiseen tietoisuuteen. Pohjoismaissa havahduttiin siihen, että metsäisissä maissa rakennettiin paljolti betonista ja puuta pidettiin vain pientalojen rakennusmateriaalina. Puurakentamisen edistämisestä tuli pohjoismaissa luonnol- linen hiilidioksidipäästöjen vähentämisratkaisu.

Lamavuosina arkkitehtejä jäi sankoin joukoin työttömiksi. Niissä oloissa tutkimustoiminta alkoi kiinnostaa arkkitehteja. Oulun yliopiston Puustudio syntyi tähän tarpeeseen. Studion aikaansaaminen oli pitkälti professori Jouni Koiso-Kanttilan ansiota. Toinen oleellinen tekijä oli Riihisäätiö, jolla oli rohkeutta lähteä rakennuttamaan uudenlaisia ja kokeellisia kohteita. Riihisäätiön myötävaikutuksella Puustudio pääsi testaamaan puurakentamista myös käytännön toteutuksissa. Ensimmäisen puukerrostalon, Puukotkan jälkeen Puustudiossa syntyi idea kokonaisen puutalokaupunginosan synnyttämisestä. Tämä oli rohkea harppaus aikana, jolloin Suomeen oli saatu pystyyn vasta muutama yksittäinen puukerrostalo. Oulun kaupunki osoitti puukaupungille alueen Oulun Linnanmaalta, mihin oli jo alustavasti luonnosteltu uutta asuntoaluetta. Puustudio lähti Koiso-Kanttilan johdolla suunnittelemaan alueelle puusta rakennettavaa asuntoaluetta, ”Puulinnanmaata”.

Puulinnanmaalle haettiin perinteisten puutalokaupunkien olemusta ja tunnelmaa. Aitojen puukerrostalojen aikaansaaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi vielä 1990-luvulla. Puulinnanmaalla tosiasiassa vain yksi yli kaksikerroksinen kerrostalo on puurunkoinen. Muissa kolmikerroksisissa kerrostaloissa on kantava runko vielä betonia. Kompromisseista huolimatta Puulinnanmaata voi pitää onnistuneena puurakentamisen edelläkä- vijänä. Erityisen hyvin onnistuttiin puukaupunkimaisen ilmeen tavoittamisessa.